fbpx
AJATUSMALLIT

Onko sinulla ongelmia oppimisessa?

Kuva balettitossuistaJos ihmisestä tuntuu, ettei hänellä nyt vaan yksinkertaisesti ole näyttelijänlahjoja tai vaikkapa luovuutta, tämä asenne suojelee häntä lyhyellä aikavälillä epäonnistumisilta. Hän ei nimittäin todennäköisesti hakeudu vaikkapa teatteriin näyttelijäksi. Vaikka hän suojelee lyhyellä aikavälillä itseään, voi tästä olla hänelle haittaa pitkällä aikavälillä. Ikävä juttu on, että näin ajattelevan ihmisen voi olla hyvin vaikea oppia uusia asioita ja kehittyä, vaikka ei ole sen kummempi kuin muut.

Voiko ihminen oikeasti muuttua?

Tässä artikkelissa käsitellään ns jäykkää (fixed mindset) ja joustavaa (growth mindset) asennetta Carol Dweckin tutkimusten pohjalta.

Jäykällä asenteella varustettu ihminen uskoo hänen perusominaisuuksiensa, älykkyytensä, lahjojensa olevan muuttumattomia. Sitä joko on, tai sitä ei ole, eikä asiaa voi muuttaa. Jäykällä asenteella varustettu ihminen ei halua koskaan vaikuttaa tyhmältä, vaikka ei kokee, ettei ole yksinkertaisesti mahdollista muuttaa sitä mitä on.

Joustavalla asenteella varustettu ihminen ymmärtää, että hänen lahjansa ja kykynsä ovat jotain, mitä voi kehittää. Tulee vaan nähdä sen eteen vaivaa ja omata itsekuria. Tällaiset ihmiset eivät välttämättä ajattele kaikkien olevan samanlaisia tai että kukaan voisi olla Einstein. He kuitenkin uskovat, että jokainen voi kehittää osaamistaan tekemällä töitä sen eteen.

– Carol Dweck, Stanfordin Yliopisto

Otetaan esimerkki tapauksena leipominen. Aila on miettinyt jo pitkään, että seuraavana viikonloppuna hän leipoo mutakakkua. Tulee lauantai ja Aila kaivaa jauhot, sokerin ja suklaan valmiiksi kaapista. Seuraavaksi hän lähtee noutamaan voita ja kanamunia jääkaapista. Kuinka ollakkaan, voi onkin loppu! Harmistuminen tässä tilanteessa on ihan ymmärrettävää. Mutta! Palataanpa aiheeseen, eli onko kyseessä jäykällä vai joustavalla asenteella varustettu ihminen?

Jos Aila on jäykällä asenteella varustettu ihminen, hänellä suututtaa. Voi olla jopa, että koko hänen päivänsä menee pilalle, kun hän ei päässyt leipomaan silloin, kun toivoi. Jos Aila on varustettu joustavalla asenteella, häntä harmittaa, mutta seuraavaksi hän lähtee miettimään kuinka seuraavan kerran toimii, jotta ei näin pääsisi käymään. Tässä tapauksessa se voisi olla, että hän tarkastaa ennakkoon hyvissä ajoin, onko kaapissa tarvittavia aineksia vaiko ei. Pointtina on siis se, että joustavalla asenteella varustettu ihminen uskoo siihen, että jokaiseen haasteeseen on olemassa ratkaisu tai useampi.

Lue myös artikkeli Oletko huolissasi siitä, mitä muut ajattelevat?

Kuva leipomisesta

Kumpi sinä olet, vai oletko kenties sekoitus molempia? Jos tuli nyt tunne, että olet varustettu jäykällä asenteella, niin älähän huoli. Hätä ei ole tämän näköinen. Sinun tulee vain ymmärtää, että kyse ei ole mistään muusta kuin uskomuksesta eli ajattelumallista. Ja tiedätkö mitä? Uskomukset ovat aina muutettavissa. Merkittävä ero jäykän ja joustavan välillä on vain se, että joustava mieli tietää voivansa vaikuttaa kehittymiseensä, kun jäykän mielen tulee ensin ymmärtää se, että hänellä on ihan samanlaiset mahdollisuudet kuin joustavallakin.

Peittoaako äly asenteen? Entä miten jäykkäasenteinen oppii?

Carol Dweck huomasi tutkimuksessaan, että asenne on jopa kovempi juttu kuin älykkyys. Miten näin? No siten, että vaikka jäykän asenteen omaavalla olisi korkeampi älykkyysosamäärä, se jäykkä asenne voi pitää häntä paikoillaan. Joustavalla asenteella varustettu ihminen menee eteenpäin kuin mummo lumessa.

Jos koet, että olet sellainen mikä olet ja muuttuminen on mahdotonta, niin tässä sinulle tehtävä. Kirjoita kuukauden ajan itsestäsi havaintoja:

  • Missä olet hyvä?
  • Missä asioissa olet todella hyvä?
  • Mistä asioista tykkäät?
  • Millaiset asiat ilahduttavat?
  • Mitkä asiat kaipaavat kehittämistä?
  • Mitkä asiat ovat sellaisia, joissa haluat kehittyä?

Etsi inspiraatiota ympäriltäsi. Opettele korvaamaan tiettyjä käyttämiäsi sanoja toisilla:

  • En osaa ⇒ Voin oppia, jos haluan.
  • Ei se onnistu ⇒ On täysin mahdollista, että se onnistuu.
  • Olenko varma, että uskallan tehdä tämän? Ihmiset voivat nauraa. Jos en tee, niin saan pitää arvokkuuteni. ⇒ Kokeilemalla se selviää. En tiedä osaanko heti, mutta tiedän, että voin oppia. Jos en kokeile, olen silloin kyllä epäonnistunut – mitä arvokkuutta siinä on?

Jos siis haluat oppia enemmän joustavaa asennetta, se on mahdollista. Voit aloittaa vaikka siitä, että lähdet havainnoimaan ympärilläsi olevia ihmisiä ja heidän kehittymistään. Voit tarkkailla lähiympäristöäsi tai ehkä jopa julkisuuden henkilöitä. Mitä ihmiset ovat kautta aikojen saavuttaneet sinnikkyydellä? Millaisia taitoja he ovat oppineet, vaikka ympäristö olisi ollut toista mieltä?

Liity Onnellisen Sisäpiiriin

Kiitos ♥

Lähde:

ONNELLINEN.FI

Kuva Pirjosta. Kuva © Olli Laisalmi

Heleijaa ♥

Tervetuloa mun blogiin ja kauppaan. Toivottavasti viihdyt. Kirjoitukset täällä pohjautuvat omiin kokemuksiini, asiakascaseihin, joita olen saanut luvan käyttää, uskomuksiin, oman voiman löytämiseen ja kaikkeen siihen mielenkiintoiseen, mitä meidän mielemme käsittelee ja kuvaa maailmaa.

MITEN VOIN AUTTAA?


Blogiartikkelit aiheella keho & mieli

Hyvän mielen tuotteet Onnellisen Puodista

 

TILAA BLOGIKIRJOITUKSET SÄHKÖPOSTIISI

TILAA ONNELLISEN YOUTUBEKANAVA

TÄSSÄ MUUTAMA MUU AIHEESEEN LIITTYVÄ POSTAUS. NAPPAA LUKULISTALLE.

2 thoughts on “Onko sinulla ongelmia oppimisessa?

  1. Uskon siihen, että omalla esimerkillä voi auttaa toista ihmistä oivaltamaan omia kykyjään. Tämä perustuu osittain omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, joissa olen joko itse katsonut muista mallia tai sitten näyttänyt esimerkkiä. Tärkeintä on kuitenkin oma halukkuus kokeilla uusia asioita. Aina löytyy joku, joka kritisoi, mutta siitä ei kannata mieltään pahoittaa . Koska loppujen lopuksi ilman sitä rakentavaa palautetta on vaikeaa nähdä, missä asioissa löytyy kehitettävää.

    1. Kyllä 🙂 Rakentava palaute on meille tärkeää. Se opettaa meille asioita, joissa meillä voi olla opittavaa. Ihan liian usein ihmiset ottavat rakentavankin palautteen kritiikkinä, joka on ihan eri asia. Tai syyllistyvät toisen sanomisista. Ihan turhaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *